Kesän 2014 Iitin
Musiikkijuhlien (11. – 14.6.) ohjelmaa on nyt annettu julkisuuteen. Taiteilijoiden joukossa on paljon vanhoja
Iitin kävijöitä, mutta uusiakin tulemme kuulemaan. Basso Matti Salminen tulee
laulamaan kolmeen konserttiin perjantaina ja lauantaina (13. – 14.6.).
Lyömäsoitinten taitaja Kazutaka Morita on mukana mm. Kaija Saariahon Serenatus-sävellyksen
esityksessä. Vierailijoista sellisti Jakob Kullberg Tanskasta taas on mukana
toisessa Saariahon sävellyksessä perjantaina. Säveltäjä Kaija Saariaho on nyt
hyvin esillä näillä musiikkijuhlilla. Hän itse tulee paikalle ja on haastateltavana
Kirkonkylän kesäkahvilassa järjestettävissä tilaisuuksissa.
Hiidenvuorella 14.6.2014
Hiidenvuoren tuleva yökonsertti
on lauantaina 14.6. alkaen klo 23. Jos sade käy haitaksi, tämä konsertti on
Iitin kirkossa. Konsertissa esiintyy päätähtenä basso Matti Salminen. Hän tuo
vuorelle muassaan Tuuli Takalan, joka on nuori, palkittu sopraano. Takala on esiintynyt vaativassa Yön kuningattaren osassa Kansallisoopperassa.
Vakioisen varma säestäjä Hiidenvuorella on tälläkin kertaa pianotaiteilija Risto Lauriala.
(kuva: Wikipedia)
Kirkas sää hehkutteli Hiidenvuorella lauantaina 15.6. ja tarjosi elämyksiä musiikin kuuntelijoille.
Voimakkaat laulajat Lilli Paasikivi (mezzosopraano) ja Mika Pohjonen (tenori) säestäjänään pianisti Johannes Piirto kajauttivat sydämiin Hiidenvuoren perinteeseen kuuluvia suomalaisia lauluja, nimittäin Merikantoa ja Sibeliusta. Molemmilla laulajilla on upea, kantava ääni ja tulkintataito, joka on pohjustettu laajalla oopperakokemuksella. Kuulijoina oli peräti 730 maksanutta osallistujaa.
Vautsi sentään - ensi kesän Iitin Musiikkijuhlille tulevat laulamaan Lilli Paasikivi ja Mika Pohjonen säestäjänään Johannes Piirto!
Nämä kolme siis kipuavat Hiidenvuorelle lauantaina 15. kesäkuuta 2013. Lilli Paasikivi on mezzosopraano ja Mika Pohjonen on tenori. Molemmat ovat hyvin tunnettuja ja suosittuja laulajia. Pianisti Johannes Piirto on maamme nuoria lupauksia: hän oli finalistina vuoden 2012 Maj Lind-pianokilpailussa.
Muuten Musiikkijuhlilla kuullaan mm. Egyptin Sinfonietta-orkesteria. Se soittaa länsimaista, klassista musiikkia solisteinaan mm. Anders Mustonen (viulu), Jukka Harju (käyrätorvi), Inés Abdel Daim (huilu) ja Laura Mikkola (piano).
Tässäpä on kaunis kertomus Hiidenvuoren musiikillisesta historiasta. Se löytyy Iitin Musiikkijuhlien sivuilta. Kiitos siitä! Saanen lainata sitä tässä kaiken kansan tiedoksi:
Pian sata vuotta ensimmäisestä pianonkannosta Hiidenvuorelle
Lähes 7000 vuotta sitten muinaisen Päijänteen tulva puhkaisi Heinolan
harjun, ja villiintynyt Kymi hautasi alleen maat Hiidenvuoren molemmin
puolin. Koskemattomana säilynyt “vuori” sai laelleen muinaislinnan.
Siitä tuli merkinantopaikka, jolla sytytetyt vainovalkeat näkyivät yli
kymmenen kilometrin päähän eri suuntiin. Luonnon muokkaamaa
jyrkkäseinäistä kalliota, joka kohoaa noin 60 metriä vedenpinnasta,
voitiin käyttää myös puolustukseen. Nykyäänkin Hiidenvuoren laelle
johtaa varsinaisen polun lisäksi jääkauden uurtama salakäytävä: kapea ja
jyrkkä sola.
1910-luvun henkeen kuuluivat kansallisromantiikka ja koskemattoman
luonnon palvonta. Hiidenvuori ja tuohon aikaan vielä vapaat
Mankalankosket nousivat iittiläisiksi luontoretkeilyn vetonauloiksi.
Mankalaan syntyi useiden Iitissä kesiään viettävien taiteilijoiden
yhteisö. Seudun luontoon, kalajärviin ja lohikoskiin ihastunut
oopperalaulaja Wäinö Sola puolisoineen oli yksi sen jäsenistä. Lähimpinä kesänaapureina asustelivat Kansallisteatterin näyttelijät Evert ja Kirsti Suonio.
Professori Wäinö Sola (1883 – 1961), entinen Sundberg, kuului yhdessä Aino Acktén, Edvard Fazerin ja Oskar Merikannon
kanssa vuonna 1911 toimintansa aloittaneen Suomalaisen oopperan
perustajajäseniin ja oli sen voimahahmo vuoteen 1949 asti. Hänen
kaksiosainen muistelmateoksensa ”Wäinö Sola kertoo” ilmestyi 1951–52.
Ajan hengen mukaisesti Mankalan taiteilijasiirtolassa heräsi ajatus
kesäjuhlista muinaisella linnavuorella; järjestettiinhän Hiidensaareen
ja Hiidenvuorelle laivamatkoja useista suunnista. Hiidenvuoren
vihkiäisiksi nimettiin se juhla, joka pidettiin 5. heinäkuuta 1914.
Yleisöä saapui noin 3000 henkeä. Rinteeseen oli rakennettu lava ja
kannettu piano. Päänumerona oli Evert Suonion kirjoittama ja ohjaama
näytelmä Hiiden vuoren vihkiäiset, jonka esittivät Kansallisteatterin
näyttelijät.
Sovittiin, että juhlasta tehdään perinne. Pian alkanut sota kuitenkin
sekoitti suunnitelmat. ”Heinäkuun 5. pnä 1914 järjestin yhdessä Evert
ja Kirsti Suonion kanssa kesäjuhlat Iitin Hiidenvuorella. Elokuun 1.
puhkesi maailmansota. Mitä se toisi tullessaan? Kaikki taiteellinen
toiminta seisahtui kokonaan. – Viivyimme Mankalassa syyskuun
loppupuoleen odotellen sodan päättymistä”, kirjoittaa Sola.
20- ja 30-luvuilla juhlaperinnettä koki elvyttää mm. suojeluskunta. Kirjailija Hella Wuolijoen,
Iitin Lyöttilässä sijainneen Marlebäckin kartanon tuolloisen omistajan
kerrotaan kuljetuttaneen peräti flyygelinsä Hiidenvuoren huipulle juhlia
varten. Toisen maailmansodan ja pitkän tauon jälkeen Iitissä ryhdyttiin
1990-luvulla jälleen järjestämään Hiidenvuoren yökonsertteja, joista
nyt on tullut jokakesäinen perinne ja osa Iitin musiikkijuhlia.