30.3.07

Hiidenvuoren yökonsertit 1986 - 2004


Iitin kulttuurilautakunta alkoi elvyttää vanhoja perinteitä 1970-luvulla. Joka toinen vuosi (1978 – 84) järjestettyjen Kesätiltu-tapahtumien yhteydessä Hiidenvuorella esiintyi valtakunnallisiin Suomi soi –tapahtumiin liittyen kuoroja ja näytelmäpiiriläisiä, siellä tanhuttiin ja järjestettiin yhteislaulutilaisuuksia. Silloin vielä tyydyttiin vain hanurin kantamiseen.

Kuvassa tenori Tommi Hakala, pianisti Kristian Attila ja tällä kertaa avustajana toiminut Kirsi Saari tutkivat. miten nuotit pysyisivät telineessään. Vuosi on 2005.

Kesäkuussa 1986 pidettiin ensimmäinen keskiyön konsertti Hiidenvuorella Väinö Solan ja Suonioiden aikoja muistellen. Piano kannettiin vuorelle Markus Lehtistä varten, joka säesti konsertin solistia tenori Kari Kuoppaa. Kaarina Virolainen jatkoi Kirsti Suonion perinnettä lausumalla kesäyöhön sopivia runoja. Vähäinen tihkusade ei haitannut vuorelle, tosin ei aivan korkeimmalle kohdalle noussutta yleisöä. - Seuraavana kesänä 1987 esiintyivät Kausalan Naislaulajat ja Iitin Kansantanssijoiden lapsiryhmä.

Kesällä 1988 alkoi iittiläisen oopperalaulaja-baritonin Pertti Lehtisen kausi Hiidenvuoren yökonserttien solistina, joka suunnitteli suomalaiseen kesämaisemaan sopivan ohjelmiston ja järjesti parikseen tunnettuja sopraanoja. Pia Raanoja, mezzosopraano Margareta Haverinen, Ritva Auvinen, Marjatta Airas, Eeva Tenkanen, Sarianna Salminen, Riikka Hakola, Johanna Tuomi, Chieko Okabe-Silvasti ja Anitta Ranta saivat hekin kokea Hiidenvuoren kesäyön tunnelman varsinkin konserttiin pysyvästi liitetyssä loppuduetossa: Oskar Merikannon Aleksis Kiven runoon säveltämän Jo valkenee kaukainen ranta musiikin ja säkein on saatu seurata, kuinka koillisest aurinko alkaa tehdä nousuaan.

Konsertteja on useimmiten säestänyt iittiläissyntyinen pianonsoiton lehtori Kirsi Saari, jolla nuotteineen on monikesäinen kokemus varautua myös tuulisen ja koleankin sään varalta – pyykkipoikia ja maalarinteippiä unohtamatta.

Vain kahdesti on poikettu normaalista konserttimallista. Kesällä 1990 runsas yleisöjoukko sai kuulla Vesa-Matti Loiria ja Olli Ahvenlahtea – heidän aggregaattinsa jauhaessa vuorenrinteellä sähköä solistin ja säestyksen tarpeisiin. Uuden Kalevalan juhlavuonna 1999 helteisellä Hiidenvuorella soi iittiläisen Minna Raskisen kantele ja kuunneltiin, kuinka nykyajan runonlaulajamestari Taito Hoffren esitti A.J. Sjögrenin jo 1820-luvulla muistiinmerkitsemiä Maailma synty –runoja - Hiidenvuorella on muutamana kesänä (1998 – 2000) Iitin Ascot-tapahtumiin liittyen siirretty kuusankoskelaisen säveltäjä-muusikko Esa Kotilaisen luomaan ”muinaisperkussiiviseen” rumpujen ja maagisten laulujen Hiiden huuto –maailmaan.

Kahdesti on sateinen sää pakottanut siirtämään konsertin Hiidenvuorelta: 1994 Iitin kirkkoon ja 1998 sateensuojaan Urajärven maisemiin saukonkallion lavalle. – Ihmeesti on kuitenkin säiden haltija yökonsertteja suosinut.

Yökonserttien järjestäminen alkoi vähitellen siirtyä Iitin kulttuuritoimelta Iitin Musiikkijuhlayhdistyksen harteille. Kesällä 2000 järjestyksessä 15. konsertin solisteina Kirsi Saaren säestyksellä esiintyivät baritoni Marko Puustinen ja sopraano Nina Ahola. Seuraavan vuoden sopraanoa Mari Paloa odotettiin Hiidenvuoren yössä kiinnostuneina, tulihan hän suoraan Mäntyharjulta Merikanto-laulukilvasta loistavasti menestyneenä iittiläisjuurisen Tomi Metsäkedon vierelle.

Lappeenrannan laulukilpailujen löytö baritoni Arttu Kataja ja sopraano Hanna Kronqvist keräsivät vuonna 2002 musiikinystävät vuorelle Iitin Musiikkijuhlayhdistyksen järjestämään yökonserttiin. – Ja sitten kesäkuussa 2003 Hiidenvuoren yökonsertti tuli ”virallisesti” ensimmäisten Iitin musiikkijuhlien myötä niiden päätöskonsertiksi, jossa esiintyivät juhlien solistit baritoni Petteri Salomaa ja sopraano Pia Freund säestäjänään pianisti Henri Sigfridsson. Petteri Salomaa toimi ansiokkaasti myös konsertin juontajana.

Iitin musiikkijuhlien vuoden 2004 päätöskonserttiin Hiidenvuorelle noustiin kuuntelemaan sopraano Mari Paloa ja baritoni Jaakko Kortekangasta sekä heidän säestäjäänsä musiikkijuhlien toista pianistia Risto Laurialaa.

Hiidenvuoren yökonserttien erikoisuutena on pidetty alusta lähtien pianon kantamista korkealle vuorelle - ja vieläpä sen saamista alas kesäyön hämärässä konserttiyleisön poistuessa kallioista ja kivistä polkua kulkien. Iittiläisille urheiluseuroille, Iitin Pyrinnölle ja Kausalan Yritykselle, tehtävästä on muodostunut vuorovuosina kesäinen kunniatehtävä, johon liittyy myös autojen paikoituksesta huolehtiminen ja josta saadaan myös kohtuullinen korvaus. Piano on kulttuuritoimen hankintoja. – Vuoden 1988 konsertti kiinnosti myös TV-dokumentin tekijää Untamo Eerolaa, jonka omalla tavallaan suomalaista hulluutta kuvaavassa ja ranskaksi selostetussa filmissä esiintyivät Pertti Lehtisen ja Pia Raanojan lisäksi tärkeässä osassa myös pianonkantajat. Ohjelman nimi oli Konsertti 6 km.

Yllä olevan tekstin on koonnut saamastaan luettelosta ja omista muistikuvistaan Marja Pullinen 17.5.2004

Lähde: Wäinö Sola: Wäinö Sola kertoo I – II, WSOY, Porvoo, 1951 – 1952

Ei kommentteja: